Nuts Ylläs Pallas 2022 – 66 km nautintoa

Saavuin Palojoensuulle – vuokramökille 4 päivää ennen kesän odotetuinta hetkeä. Edellisestä ultrasta oli kulunut reilu kuukausi. Palautuminen Karhunkierroksesta oli ollut sujuvaa ja kesäkuun treeneihin oli mahtanut pitkien lenkkien lisäksi hyttysten kiusaamia juoksulenkkejä Kaupin poluilla ja tunkkausta Mustavuoren rinteessä. Viimeisen pitkiksen olin juossut 6 päivää ennen tulevaa koitosta. Mökillä keskityin lepäämiseen ja rentoutumiseen,saunomisen ja kalastelun merkeissä. Hyttysten määrä yllätti, en aikaisemmin ollut kohdannut vastaavaa määrää hyttysiä. Suhtauduin huumorilla 66 kilometrin polkujuoksuun seuranaan lukuiset hyttyset.  Edellisenä vuonna juostun 37 kilometrin matkan kisapäivänä oli älyttömän kuuma, toivoin ettei helle iskisi tulevana viikonloppuna.

Kisapäivänä. Aamulla aikainen herätys, kylmään suihkuun, aamupalaa naamariin ja tavaroiden pakkaus. Pakkasin Ospreyn juoksureppuun juomarakkoon elektrolyyttejä ja sen lisäksi oli mukana 2 lötköpulloa, jossa oli Noshtin urheilujuomaa. Syötävät energiat olin pakannut minigrip pusseihin. Energiana oli Noshtin energiakarkkeja, pähkinöitä, muutama proteiinipatukka ja salmiakkia. Olin ottanut Karhunkierroksesta opiksi ja tällä kertaa olin hiilaritankannut päiviä ennen kisapäivää. En aamulla lähtenyt enempää syömään hiilareita ja luotin kuitenkin perinteiseen aamupalaan paistettuja kananmunia, juustoa, serranon kinkkua ja tuorepuristettua mehua. Moni urheilija syö aamupalaksi puuroa ennen suoritusta, olen kuitenkin huomannut, ettei puuro ole sopivinta ravintoa omalle kropalle. 

Lähtöpaikalle, Hettaan saavuttiin kisabussilla. Lähtö starttasi puolen päivän aikoihin Hetasta. Lähdössä törmäsin muutamiin tuttuihin kasvoihin edellisistä kisoista, joiden kanssa juostiin ensimmäiset kilometrit höpisten ja vaihtaen kuulumisia. Ensimmäiset viisi kilometriä oli maantiepätkää, josta siirryttiin hiekkatielle.

Ensimmäiset 10 kilometriä olivat helppokulkuista ja tuli juostua reippaammalla tahdilla ennen ensimmäiseen huoltoon, Mustavaaraan, saapumista. Huollossa naamariin sipsiä ja vettä. Edessä oli Pyhäkerolle nousu, kävely vaihtui kävelyksi ja välillä kevyeksi hölkäksi. Sää alkoi viilentymään edetessä Pyhäkeron huippua. Sää virkisti kovasta tuulesta ja kevyestä sateesta huolimatta, ei ainakaan ollut paahtava helle tai hyttysiä kiusaksi. Huipun jälkeen alettiin laskemaan Sioskurua pitkin. Laskussa oli useampi polku, jota juosta, osa oli selvästi toisiaan kivisempiä – mikä hankaloitti juoksua välillä.  Jälleen nousua, jonka jälkeen pitkää laskua kohti Ketomellan huoltopistettä. Ennen Ketomellan huoltopistettä oli pitkään kapeampaa pätkää mutkittelevaa metsäpolkua, sää oli alkanut lämpenemään.

Ketomellan huoltoon saapuessa aikaa oli mennyt 3 tuntia ja 21 minuuttia. Huoltopisteellä lötköpullojen täyttö, energiaa naamariin ja pikkasen suolta. Ketomellan jälkeen kuljettiin vähän aikaan maantietä ennen siirtymistä hiekkatielle, josta matka jatkui kohti tuntureita. Muistikuvat tuntureista on jääneet lyhyeksi. Muistan, että jouduin kävelemään paljon nousuissa ja tahti oli hidastunut. Matka Hannukurua kohti oli jatkunut pitkään pienessä letkassa. Rakkakivikkoa ja jyrkkiä nousua alkoi olla enemmän, letka erkaantui tässä kohtaa.

Jossain kohti Suastunturia kohdalla kompastuin, polvi aukesi ja kipeytyi. Otin buranaa varmuuden vuoksi, jos alkaisi enemmän kipeytymään. Jatkoin kevyttä hölkkäämistä polvesta huolimatta. Jälkeenpäin mietittynä haava olisi kannattanut puhdistaa kaatumisen jälkeen – se märki pahasti seuraavien päivien ajan.  Tulipahan kaatumisen seurauksena hieno arpi polven kohdalle, joka muistuttaa hienosta kokemuksesta. Kaatumisesta huolimatta nautin Suastunturin vihreistä maisemista.

Edessä olevista lötköpulloista oli päässeet nesteet loppumaan, enkä saanut juomarakon letkun kautta nestettä tulemaan. Olin ennen kisoja vaihtanut juomarakon letkuun uuden suuosan, joka tuntui nyt olevan tukossa. Tajusin vasta maaliin päästyäni, että siinä oli lukitusmekanismi, joka esti nesteiden karkaamisen, alkuperäisessä suuosassa vastaavaa ei ollut. Oli jano, lötköpullot olivat nesteistä tyhjinä olleet tyhjinä jo pidemmän aikaa. Näin muutamien juoksijen kyykkivän matkan päässä ja täyttävän lötköpulloja. Tunturipuro. Oltiin saavuttu Suaskuruun. Pysähdyin hetkeksi, nautin virkistävästä raikkaasta kylmästä vedestä ja täytin lötköpullot. En muista milloin vesi olisi maistunut niin taivaalliselta. Edessä olisi vielä Lumikerolle nousu. Lumikerolle noustessa moni muukin näytti olevan väsynyt.

Jossain päin Lumikeroa?

Loppumatka oli raskasta kivirakkaa, yritin hölkätä mutta jalka ei tässä vaiheessa tuntunut enään nousevan. Viimeisten raskaiden nousujen jälkeen alkoi vihdoin odotettu pitkä alamäki, vaikka viimeiset 5 kilometriä olivat olleet pääsääntöisesti kävelyä kivirakan vuoksi, johon en ollut tottunut, alkoi energiaa taas löytyä juoksemiseen. Polun varrella olevat porot piristivät ja juoksu kulki . Maalialue kuului ja näkyi.

Pallaksen porot

Maaliin saavuin ajassa 8:27:08. Maalissa oli tarjolla maukasta keittoa, mutta ei alkoholitonta olutta mistä olin unelmoinut viimeiset 15 kilometriä, johon olin lievästi pettynyt, olin kuitenkin tyytyväinen Ylläs Pallaksen tuomasta upeasta mutta raskaasta kokemuksesta. Maalialueella keittoa syödessä, aloin jo miettimään seuraavan vuoden 100 kilometrin matkalle osallistumista. En nukkunut kunnolla seuraavana yönä, oli levoton ja väsynyt olo samaan aikaan. Seuraavana aamuna hostellissa toinen matkustaja kysyi ”on taidettu olla ultraamassa?” viitaten kävelytyyliin, olin iloinen väsymyksestä huolimatta. Ennen hostellista poistumista ihmettelin tyytyväisenä hetken rakkuloita, irronneita varpaankynsiä ja haavaa polvessa. Oli aika lähteä seuraavaksi yöksi Pyhä-Luoston kansallispuistoon.

Polvi seuraavana päivänä, hieno muisto upeasta polkujuoksukokemuksesta.

Related Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *